Aihearkisto: Eriyttäminen

Kemian eriyttäminen ylöspäin

Onnistuin tässä eräällä kemiantunnilla herättämään oppilasryhmän huomion kertomalla siitä, miten olin kesällä alkanut pelata Hay Dayta erään oppilaan suosituksesta ja miten helposti siihen addiktoiduin. Tarina oli tosi 🙂

Jatkoin aiheesta sujuvasti ionisidokseen ja keksinkin siihen liittyen mainion keskinkertaisen vertauskuvan Hay Daysta. (Kaikki oppilaat tunnustivat pelanneensa kyseistä peliä.) Huolellisesti kävin läpi sidoksen syntymisen vihkomuistiinpanojen kera ja ilokseni huomasin harvinaisen monen kuuntelevan ja ymmärtävän. Loistavasti vedetty tunti, vai mitä?!

…ainakin siihen saakka kun tunnin jälkeen eräs oppilas lähestyi minua oppikirjan kanssa ja hienovaraisesti kertoi katsoneensa kappaleen etukäteen ja ymmärtäneensä koko tunnin kestäneen opetustuokion sisällön ”tästä kuvasta ja tästä rivistä tekstiä”. Tällöin havahduin siihen todellisuuteen, että osalle oppilaista koko ”loistava tunti” oli ollut aivan turha.

Tämä on opettajan arkea. Osa luokasta osaa asian jo etukäteen, osa oppii heti, toiset kovalla työllä ja jotkut eivät silloinkaan. Syyt tälle ovat moninaiset. Usein käy niin, että se heikompi puoli luokasta pitää meteliä itsestään ja vaatii huomiota. On silti vähintään yhtä oikein, että koulunkäyntiin panostava ja siinä hyvin pärjäävä pyytää tai jopa vaatii motivoivaa ja kehittävää tekemistä.

Onneksi luokassa on pieni porukka, joka pystyy yhdessä omaksumaan uusia asioita. Aloitin kokoamaan syventäviä sisältöjä yläkoulun kemiaan ja sepä tuntuu olevan helppoa –  palkitsevampaa kuin matematiikassa.  Aiheesta kuin aiheesta löytyy lisää ulottuvuutta. Hymyilin salaa itsekseni, kun tarjoilin näille oppilaille nelisivuista monistetta kvanttimekaanisesta atomimallista ja ajattelin että kerrankin tulee tosi kova pähkinä purtavaksi. Sisäinen hymyni hyytyi, kun puolen tunnin päästä oppilaat hanskasivat perusasiat ja esittivät minulle kysymyksen, johon en osannut vastata, vaan apuun piti hakea kemiaa aivan pääaineenaan opiskellut maisteri.

Tässä vaiheessa olen tehnyt kolme plus yksi syventävää kemian monistetta. Kaksi näistä olen tehnyt ”omasta päästä”, keskimmäisessä oli apuna vanha lukion oppikirja (Neon 2). Kolmanteen monisteeseen en jaksanut tehdä itse tehtäviä, vaan löysin timanttiset tehtävät vastauksineen jo arkistoiduilta nettisivuilta (http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/). Näillä lähdetiedoilla uskaltanen julkaista materiaalit.

Moolimassan laskeminen
Kvanttimekaaninen atomimalli
Ainemäärän laskeminen

Lisäksi yksi syventävä tutkimustyö, joka onnistuu moolimassan ja ainemäärän laskujen jälkeen:

Tutkimustyö – kidevedellinen kuparisulfaatti

Mainokset

Kohti ehjempää opetusta

img_5201Minulle uusi opetussuunnitelma on matkalippu ehjempään opetukseen. Olen tullut siihen ymmärrykseen, että yläkoulun fysiikan- tai kemiankurssi ei näyttäydy oppilaalle ehjänä kokonaisuutena, vaan sarjana oppikirjan kappaleita. Näiden sisällöt pitää opetella.

Uusi opetussuunnitelma pyrkii aloittamaan opiskelun jostain muualta kuin kirjan kappaleesta numero yksi. Lähtöruutu voi olla jokin ilmiö, sisältökokonaisuus tai vaikkapa oppilaan omien oppimistavoitteiden asettaminen.

En varmaankaan ole ajatusteni kanssa yksin, kun koen oppikirjasta hellittämisen haastavana. Mikä toimii kurssin selkärankana, jos ei oppikirja? En nyt tarkoita oppikirjoista luopumista kokonaan, vaan sitä että niiden rooli muuttuu vähemmän hallitsevaksi.

Voisiko kurssin ytimessä olla jokin projekti tai tutkimus? Kehittelin sähköoppiin tutkimustyön, jossa voisi pienellä hiomisella olla potentiaalia vaikka koko kurssin koonniksi tai näyttötyöksi. Tällöin kurssin runkona olisivat ne taidot, jotka tämän työn tekemiseen vaaditaan. Hommassa pysyisi jokin järjestys, kun opettajana pitäisi huolta ainakin niiden taitojen opettamisesta. Muita sisältöjä voitaisiin sitten valita vapaammin.

Uuteen opetussuunnitelmaan on vielä aikaa, mutta tämä työ auttaa myös akuutimpaan tarpeeseen. Jos jonkun oppilaan päättönumero mietityttää, saa tästä näyttöä hyvinkin moneen arviointikriteeriin.

Sähkötyö ja -energia: vedenkeitin

Peuran jäljissä

Valtakunnan mediat ovat viime viikkoina suoneet kiitettävästi tilaa Pekka Peuralle ja matematiikan yksilöllisen oppimisen mallille (esimerkiksi Suomen Kuvalehti 34/2015 ja Helsingin Sanomat 6.9.). Asiallisia artikkeleita! Virkistävää että äänessä on ollut opetuksen ”kenttätyöntekijä”, eikä tutkija tai poliitikko.

Viime vuonna opetin kemiaa aavistuksen samaan tapaan. Oppilaat opiskelivat ryhmissä, jotka etenivät omaan tahtiinsa. Tämän lisäksi hyödynsin matematiikassa Peuran lukiokurssin materiaalia ylöspäin eriyttämisessä. Molemmat kokeilut olivat onnistuneita.

Mielestäni yksilöllisen oppimisen malli sopii yläkoulun matematiikkaan paremmin kuin hyvin. Yläkoulussa erot oppilaiden osaamisessa ja motivaatiossa ovat vielä suuremmat kuin lukiossa. Kevään kemian kurssista opimme sen, että vastuun antaminen oppilaille lisää motivaatiota ja tunnetta siitä, että työtä tehdään itseä, ei koulua tai opettajaa varten.

Siirryn pian ajatuksista tekoihin, kun päätin opettaa (tällä viikolla alkavan) 9. luokan geometrian kurssin yksilölliseen tapaan. Kokeista en voi koulun käytäntöjen vuoksi noin vain luopua, enkä ole varma onko yläkoulun oppilas siihen edes kypsä – ainakaan kylmiltään.

Mutta tein seuraavaa:

Jaoin tehtävät kappaleittain kolmeen ryhmään: perustehtäviin, arvosanan 7-8 tehtäviin, ja arvosanan 9-10 tehtäviin. Tarkotuksena siis se, että jokainen tekee oman tavoitteensa mukaan minun valikoimani tehtäväsarjan.

Tein jokaisesta kappaleesta testin, jolla voi tarkastaa osaamisensa. Oppilas tarkastaa testin ohjeiden mukaan itse, ja voi hyväksytyn suorituksen jälkeen siirtyä seuraavaan kappaleeseen. Hylätyn tuloksen jälkeen täytyy palata uuteen rivilliseen perustehtäviä.

Jaksoin urakoida jokaisesta kappaleesta kaksi testiä. Meillä on matematiikan kirjana Kuutio ja sain jonkin verran apua sarjan opettajamateriaaleista. Myös oppikirjan perusrakenne oli hyvä tehtävien jaotteluun eri vaativuusryhmiin. Koska osa testien materiaalista tulee Kuutiolta, en oikein voi niitä vapaasti netissä jakaa.

Tämän lisäksi tein opetusvideoita koulun Peda.nettiin, joskin osa niistä on vasta työn alla. Näin oppilaalla on monipuolinen valikoima erilaisia tiedonlähteitä: oppikirja, kaverit, opetusvideot ja opettaja.

Arvostelussa aion huomioida sekä kokeet että sen, millä tasolla oppilas on tehtäviä tehnyt. Tarkoituksena on, että oppilas ruksii ruudukosta tehtävän aina sen ratkaistuaan. Uskon pystyväni kohtuullisessa ajassa katsomaan jokaisen ruudukon ja tarkastamaan, että se vastaa (ainakin suurimmalta osalta) vihkoa.

Kurssin valmisteluissa oli aika paljon työtä, enkä voi taata laadun olevan kauttaaltaan tasaista tai priimaa. Opetusvideot menivät ”kerrasta purkkiin” ja muitakin osioita voisin hioa viikkoja. Koska aikaa oli rajallisesti, oli pakko pitää rima rohkeasti alhaalla. Uskon silti kokonaisuuden olevan riittävän hyvä toimivan kurssin toteuttamiseksi.

Hyvä fiilis! Odotukseni ovat korkealla. Jos tämä toimii, näen ilomielin vaivaa seuraavankin kurssin kanssa.

Tässä tekemäni tehtävätaulukko ja alla ohjeet sen käyttämiseen: tehtavaruudukko

matematiikka_polku_10_valmisohje

Yläkoulun lukiokurssi päätökseen

Kerroin alkuvuodesta, miten neljä oppilastani aloitti lukiomatematiikan opiskelun. Kunnianhimoisena tavoitteena oli suorittaa lukion pitkän oppimäärän kakkoskurssi yläkoulun kurssien ohella.

Itse voin ottaa kunnian ideasta ja sen toimeenpanemisesta, mutta muuten kurssi sujui omalla painollaan. Alkuvaiheessa vein oppilaat omaan tilaan opiskelemaan kaksoistunnin jälkimmäiseksi oppitunniksi. Oppilaat opiskelivat Polku-palvelun ja Avoimen oppikirjan avulla kurssia omaan tahtiin eteenpäin. Polku sopi yläkoulun opiskeluun loistavasti ja mahdollisti sen, että pystyin tarjoamaan lukiokurssia, kun kuitenkin opetin pääasiallisena työnäni yläkoulun kursseja. Omaan tahtiin eteneminen sujui niin luontevasti, että jonkin ajan päästä jokainen oppilas oli eri kohdassa kurssia ja yhdessä opiskelun hyöty jäi vähäiseksi.

Yhteistyö Jyväskylän Schildtin lukion kanssa sujui joustavasti ja kerrassaan loistavasti. Sain lukiolta vanhoja kokeita, joiden perusteella kokosin oman kokeen ja hyväksytin sen vielä lukiolla. Pientä säätöä tehtävien valinnassa vaati graafisen/symbolisen laskimen puuttuminen ja olisihan siitä tuossakin kokeessa ollut hyötyä. Tarkastin kokeet itse ja lähetin ne vielä lukiolle tsekattavaksi. Oma tuntuma lukiokokeiden korjaamiseen kun ei ole tällä hetkellä kovinkaan tuore.

Mikä oli lopputulos? Kaksi neljästä jätti kokeen tekemättä, koska ei ehtinyt opiskella kurssia loppuun saakka. Kaksi rohkeaa osallistui kokeeseen, joista toinen menestyi vaatimattomammin, mutta toinen puolestaan teki virheettömän suorituksen! Tälle opiskelijalle kävin tänään hakemassa kurssista todistuksen. Kurssi luetaan osaksi tulevia lukio-opintoja.

Helsingin Sanomat kirjoitti tovi sitten matematiikan lukio-opinnoista pääkirjoituksessaan ja kritisoi sitä, että oppilaita putoaa pois pitkästä matematiikasta portaittain hankaloituvien kurssien myötä. Uskon että jokaiselle lukiomatematiikkaa opiskeelle oppilaalleni lukion alkushokki on lievempi ja valinta pitkän ja lyhyen välillä keskimääräistä perustellumpi.

Tämän lisäksi lukiomatematiikan opiskelu näytti olevan motivoivaa. Oli mahtavaa tarjota tarpeeksi haastetta sitä kaipaaville! Opettajalle lukiokurssi oli helpompi ja mielekkäämpi tapa eriyttää ylöspäin, kuin jatkuva lisätehtävien etsiskely. Kannustan kokeilemaan! Aloittaa voi vaikka Peuran Polulta, tuosta jutusta lähdin itse liikkeelle.

Miten sujui kurssi ilman kokeita?

Kurssi ilman perinteisiä kokeita on tulossa päätökseensä. Miten meni? Mitä jäi käteen?

Koetilaisuus sujui suunnitellusti. Olin itse varaston puolella ja sain luokkaan avuksi koulunkäynninohjaajan. Arvoin etukäteen järjestyksen, jossa oppilaat tulisivat kokeeseen, mutta annoin halukkaille mahdollisuuden kiilata jonon ohi. Aika moni halusikin hoitaa kokeen nopeasti alta pois, mikä antoi toisille mahdollisuuden vielä valmistautua kokeeseen rauhassa.

Laskeskelin, että 15 oppilasta tarvitsee 75 minuuttia, mikäli jokainen käyttää kokeen suulliseen osuuteen viisi minuuttia. Kaksi oppituntia välituntineen on yhteensä 105 minuuttia, mikä antoi tilanteeseen joustovaraa.

Oppilas tuli varastoon etukäteen tekemänsä käsitekartta apunaan. Olin suunnitellut etukäteen kysymykset, pisteytyksen sekä mahdolliset apukysymykset ja tulostanut jokaista oppilasta varten yhden koepaperin. Siinä kysellessäni merkitsin heti jokaisen kysymyksen pisteet paperiin.

Aika riitti yllättävän täsmällisesti. Suullisten kysymysten jälkeen johdatin oppilaan työskentelypisteeseen, jossa tämä kokeellisesti ratkaisi tietyn peilin polttovälin, sekä teki yhden kirjallisen valonsädemallitehtävän. Olin tehnyt varastoon kaksi erillistä työpistettä, mikä mahdollisti sen, että oppilaalla oli aina 10 minuuttia aikaa tehdä tehtävät ja siivota paikkansa.

Kaksi oppituntia täydellistä keskittymistä oli tiukka puristus, mutta positiivinen kokemus. Oppilaat tulivat kokeeseen vähän jännittyneinä, mutta hymyillen ja haastattelu tuntui luontevalta. Tiedätkö sen tunteen, kun aidosti yllättyy siitä, että jokin ennen kokeilematon juttu menee tismalleen suunnitelmien mukaan? Siinä ihmetyksessä olin koko kaksi tuntia.

Aika kului minun näkökulmastani nopeasti. Kun viimeinen oppilas oli vastannut suulliseen osuuteen, ehdin istuskelemaan kymmenen minuuttia (tämän tehdessä kokeellista osuutta) ja järjestelemään paperini. Kuvittelin olevani hyvissä ajoin valmis. Palauttaessani oppilaan luokkaan, yllätyin – luokka oli tyhjä ja kaksoistunnin aika ylittynyt kahdella minuutilla. Onneksi ei kahdellakymmenellä, tuskin olisin sitäkään huomannut 🙂

Arvosanat vastasivat yllättävän hyvin edellisen jakson kemian kurssin arvosanoja. Pari oppilasta yllätti iloisesti ja menestyi loistavasti tässä kokeessa. Vaihtelua arvosanoissa löytyi, joten siinä mielessä koe toimi. Etukäteen mietin, että riskinä voisi olla se, etten saisi osaamisen eroja riittävästi esiin. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Kurssi oli pieni askel ihmiskunnalle, mutta se oli mielestäni askel oikeaan suuntaan. Näin seuraavista syistä:

  1. Kokeeseen valmistautuminen järkeistyi. Oppilaat eivät opetelleet ulkoa pieniä yksityiskohtia, vaan valmistautuivat tekemällä käsitekarttaa ja pohtimalla sitä, ymmärsivätkö käsitteet ja asiat. Vaikka jokainen teki oman karttansa, tapahtui työskentely pienissä ryhmissä. Tämän lähemmäksi sosiokonstruktivismin ideaalia en ole koskaan ennen päässyt.
  2. Suullinen koe mahdollisti eritasoisten tekstintuottajien ja suomen kielen osaajien luontevan tukemisen. Lisäksi on mielestäni vähintäänkin reilua testata osaamista välillä suullisessa muodossa.
  3. Kokeellinen osuus tuntui tarkoituksenmukaiselta ja oli toinen monipuolistaa osaamisen testaamista. Osuus sujui oppilailta tosi hyvin ja antoi monelle onnistumisen kokemuksen. Ajattelen, että kokeellisen työskentelyn ottaminen mukaan kokeeseen tuo tulevaisuudessakin lisämotivaatiota oppilastöihin.

Nykyisen helpon tiedonhaun aikana ei ole mieltä keskittyä yksityiskohtien muistamiseen ja tiedon ulkoa opetteluun. Tämän me opettajat myönnämme, mutta edelleen käytämme arviointijärjestelmää, joka palkitsee kultamitalilla sienimäisen tiedon imijän, eikä ohjaa kokonaisuuksien ymmärtämiseen ja hallitsemiseen.

Tarvitaan radikaali muutos koekäytäntöihin, jotta oppilas huomaa asioiden muuttuneen niin paljon, että muuttaa opiskelustrategiaansa. Tämä ”kokeeton” kokeilu oli minun nähdäkseni riittävän radikaali saadakseen aikaan muutosta.

Varaslähtö lukiokurssiin

Neljä yhdeksäsluokkalaista halusi alkaa opiskella lukiokurssia, josta aiemmin kirjoitin. Kurssiksi määrittyi lukion pitkän matematiikan kakkoskurssi, lähinnä siksi, että se oli sisällöltään ykköskurssia yhtenäisempi ja siksi, että sillä oli ysiluokan kevätlukukauden sisältöjen kanssa enemmän yhteistä.

Aloitimme tapaamisella, jossa kerroin opiskelutavasta, jaoin vihkot ja oppikirjat. Päädyin tulostamaan jokaiselle avoimen oppikirjan, vaikkei se mikään ekoteko ollutkaan. Siinä onkin suurin piirtein kaikki, mitä tähän mennessä olen tehnyt. Lupasin auttaa malliratkaisujen tekemisessä tai missä vain apua tarvitaan. Toistaiseksi ei ole tarvittu.

Ryhmän merkitys voi olla suuri, mutta en usko – enkä toivokaan – kurssin sujuvan aivan omalla painollaan. Toivon voivani piakkoin jättää muun luokan työskentelemään hetkeksi itsenäisesti ja ottaa kunnon hetken lukiokurssilaisten kanssa. Se pitää ainakin tarkistaa, että tehtävien esitysasu vastaa lukiotasoa.

Voin kuitenkin jo tässä vaiheessa kehua Polku-palvelua. Oppilaat pystyivät sen avulla aloittamaan opiskelun helposti ja testaamaan omaa osaamistaan heti muutaman laskun jälkeen. Mielestäni koko porukka näytti motivoituneelta tällaiseen työskentelyyn. Yksityiskohtien hiominen lukion kanssa on toistaiseksi vielä kesken. Ylimmältä tasolta on tullut periaatteellinen lupa, joten hyvältä näyttää. Kokeen tekemisestä ja tarkistamisesta täytyy vielä sopia. Mitä pikemmin sen parempi!

Lukiokursseja yläkoulussa?

Viime viikolla törmäsin matikantunnilla ongelmaan, jonka esiin tuleminen oli vain ajan kysymys. Minun on joko annettava lahjakkaan oppilaan lorvailla tunneilla tai keksittävä hänelle riittävän haastavaa tekemistä.

Mitä se haastava sitten on ja mistä siihen löytyy materiaalia? Kun ryhmässä on lähes kolmekymmentä oppilasta, en millään pysty etsimään jokaiselle juuri sopivantasoisia tehtäviä, saatikka seuraamaan niiden edistymistä. Kyse ei ole niinkään ajan puutteesta, vaan siitä, että keskittymiskykyni ei riitä kovin monen toiminnon johtamiseen. Pidempikestoisen projektin pariin ohjaaminen sen sijaan olisi mahdollista, mutta mikä se olisi?

Kuin vastauksena pohdintoihini törmäsin Twitterissä linkkiin, jossa esiteltiin yksilöllisen opetuksen opetusmalli lukion matematiikkaan (Peuran Polku). Viikonlopun aikana tutustuin materiaaliin ja sain ajatukseni järjestykseen. Tässä on lahjakkaille materiaalia, jota voi pienessä ryhmässä opiskella. Netissä on avoimesti jaossa lukiomatematiikan teoriaa, tehtäviä ja testejä sekä oppimispäiväkirja oman oppimisen seuraamiseen.

Sunnuntai-iltaan mennessä ajatukseni olivat hypänneet harppauksen eteenpäin. Olisiko kokonaan suoritetusta kurssista mahdollista saada lukion kurssimerkintä? Ja kun kakkoskurssin sisällöt ovat osin yhtenevät yhdeksännen luokan matematiikan kanssa, olisiko pitkän matematiikan kakkoskurssi mahdollista suorittaa ennen ykköskurssia?

Joskus asiat etenevät odotettua paremmin. Aamupäivällä meidän koulumme rehtori näytti idealle vihreää valoa ja iltapäivällä paikallisen lukion opo arveli asian onnistuvan. Hänen mukaansa kakkoskurssin voi tehdä ilman (kertaavaa) ykköskurssia. Ideasta voi tulla totta jo tänä keväänä. Todellako?! Missä on byrokratia ja muutosvastarinta, kysyn vaan?

Yksi yksityiskohta on vielä auki eli tarinan päähenkilöt. Haluavatko oppilaat lähteä kokeilemaan tätä? Ajattelen, etten lähde yksittäisen opiskelijan kanssa kokeilua viemään eteenpäin. Kaksi on minimivaatimus, löytyykö innokkaita?

Huomenna aion kysyä oppilailta asiaa. Peukut pystyyn!