Peruskoulun uusi opetussuunnitelma esittelee jokaisessa oppiaineissa tavoitteet ja sisällöt. Fysiikassa ja kemiassa on 15 tavoitetta, joita treenataan eri sisältöjen parissa. Päättöarvosana annetaan sen mukaan, miten oppilas on näitä tavoitteita saavuttanut.
Sisältöjä on helppo arvioida ja siihen koulussa on pitkät perinteet. Perinteisin tapa on kirjallinen koe, johon laitetaan kysymyksiä opiskelluista sisällöistä ja saadaan selville, mistä aiheesta oppilaalle on jäänyt jotain korvan taakse ja mistä ei.
Fysiikassa ja kemiassa uudet opetussuunnitelman tavoitteet ovat kuitenkin pääsääntöisesti taitoja, eivät tietoja. Fysiikassa yksi ainoa tavoite (T14) sisältää lähes kaiken tiedollisen oppimisen, kemiassa ihan puhdasta tietotavoitetta ei löydy yhtään.
Kun puhutaan arvioinnista, niin kuin tämän jutun otsikossa, puhutaan hyvin laajasta valikoimasta käytänteitä. Jo tavoitteet itsessään pakottavat käyttämään muutakin kuin opettajajohtoista kokeeseen perustuvaa arviointia.
Ensinnäkin arviointi voi olla oppimista ohjaavaa tai sitä mittaavaa. Osa tavoitteista on jo lähtökohtaisesti sellaisia, että niiden käyttö on merkityksellisempää ohjaavassa mielessä. Tästä esimerkkinä on fysiikan ja kemian T2, joka liittyy tavoitteelliseen työskentelyyn ja oppimaan oppimisen taitoihin. Ei ole mielekästä todeta kurssin lopussa, että oppilaalta puuttuivat opiskelutaidot ja motivaatio, vaan asia täytyy nostaa esiin kurssin aikana ja miettiä oppilaan kanssa pieniä askeleita asian parantamiseksi.
Toiseksi arviointia voi tehdä ainakin oppilas itse, toinen oppilas tai opettaja. Osaa tavoitteista on opettajan vaikea tai mahdoton arvioida. Tästä esimerkkinä on matematiikan T7, jossa tavoitteena on oppia käyttämään matematiikkaa muissa oppiaineissa ja koulun ulkopuolella. Opettaja ei luonnollisestikaan voi vakoilla oppilaitaan näiden vapaa-ajalla, vaan arvioinnissa täytyy nojata oppilaan omaan arvioon.
Miten tavoitteita sitten arvioidaan? Se on iso kysymys, joka pitää ottaa haltuun tavoite kerrallaan. Ensimmäisenä täytyy toki tutustua tavoitteisiin ja pohtia, mitä ne tarkoittavat. Sitten kannattaa miettiä, missä yhteydessä kutakin tavoitetta on hyvä harjoitella. Tämän jälkeen pohditaan, miten tavoite esitetään oppilaan ymmärtämässä muodossa ja millä asteikolla sekä millä keinoin se arvioidaan.
Kirjoitin aiemmin, miten Jyväskylässä oppiaineiden tavoitteet on pilkottu portaisiin, joita pitkin oppiminen etenee. Olen nyt tuo taulukko apunani lähtenyt luomaan oppilaankielistä arviointivälinettä kemian tutkimustavoitteisiin T5 – T7. Näistä T5 liittyy tutkimuksen suunnitteluun, T6 sen toteuttamiseen ja T7 tulosten käsittelyyn.
Tavoitteesta T6 tein itsearviointikaavakkeen, sillä totesin, että en mitenkään pysty jokaisen oppilaan työskentelyä luotettavasti arvioimaan. Tarkempia arvioijia ovat oppilas itse tai vaihtoehtoisesti hänen tutkimusryhmänsä. Tästä poikkeuksena ovat portaikon ensimmäiset tasot, joiden kipuamisen voi todentaa vaikka testin tai koekysymysten avulla.
Tämän kaavakkeen on tarkoitus sopia tutkimukseen kuin tutkimukseen, kunhan ottaa huomioon, että yksinkertaisessa tutkimuksessa portaissa pääsee vaativaa korkeammalle. Summatiivisessa arvioinnissa tärkeintä on se taso, jolle oppilaan toiminta vakiintuu.
Askelmat vastaavat Jyväskylän taitotasotaulukoissa päättöarvosanoja. Minun mielestäni oppilaiden ei pidä olla tietoisia näistä ainakaan seiskan alkuvaiheessa. Siinä vaiheessa jokainen kehitysaskel on juhlan paikka ja jokainen oppilas kehittyy omaa tahtiaan. Tein taulukosta kuitenkin tällaisen opeversion, jossa arvosanat näkyvät.
Tässä arviointiportaat kokonaisuudessaan:
Tutkimuksen itsearviointi
Tutkimuksen arviointi_arvosanoilla
Minulle uusi opetussuunnitelma on matkalippu ehjempään opetukseen. Olen tullut siihen ymmärrykseen, että yläkoulun fysiikan- tai kemiankurssi ei näyttäydy oppilaalle ehjänä kokonaisuutena, vaan sarjana oppikirjan kappaleita. Näiden sisällöt pitää opetella.
Tomusokeritemppu 