Uuden opetussuunnitelman mukaan opetuksen pitäisi olla ilmiöpohjaista, projektimuotoista ja oppimisen pitäisi tapahtua aidoissa ympäristöissä. Pitäisi lähteä ulos luokkahuoneesta.
Mutta kuinka sieltä luokasta ehtii mihinkään lähteä? Ja miten puolessatoista tunnissa ehtii paneutua kunnolla mihinkään projektiin? Pitäisi varmaan pitää kaikki viikon fysiikantunnit samana päivänä.
!!!
Tajuntaa laajentava ajatus. Kysäisin heti apulaisrehtorilta asiaa. Ilmeisesti kokeilun järjestäminen ei ole lukujärjestysteknisesti mitenkään mahdotonta. Se voisi periaatteessa onnistua jo ensi vuonna. Ja se tarkoittaisi kahdeksasluokkalaisille kuutta tuntia fysiikkaa tai kemiaa yhteen putkeen. Siinähän ehtisi vaikka mitä.
Mutta sitten pitäisi miettiä opetus ihan uusiksi. Eihän kuudesta tunnista voisi pitää puoltakaan opettajajohtoisena. Teoriaakaan ei voisi lykätä samassa suhteessa kuin nyt. Homman pitäisi perustua aivan jollekin muulle, ei voisi vetää samoilla vanhoilla.
Niinpä!
Tarkoitan sitä, että moni muutos laimistuu, kun tulee ajautuneeksi takaisin vanhaan. Väitän, että pidämme koulumaailmassa kiinni monista asioista, jotka eivät ole lainkaan välttämättömiä tai edes hyödyllisiä. Emme vain näe, millä muulla tavalla asiat voisi tehdä. Tämän vuoksi suuri muutos voi olla pientä helpompi toteuttaa.
Tomusokeritemppu 