Aihearkisto: ITC

”Hikisin matikantunti koskaan!”

imageKoulussani vietettiin juuri täydellistä kouluviikkoa, mikä tarkoittaa sitä, että viikon jokaisena koulupäivänä jokaiselle oppilaalle kertyy vähintään tunti liikuntaa. Pienilläkin ratkaisuilla pystyy halutessaan lisäämään oppilaiden liikkumista ja vähentämään istumisen määrää, miksei vaikka joka viikko.

Itsehän sytyn niistä vähän isommista ideoista, joten viikko kulminoitui minun osaltani matikkasuunnistukseen, jossa koulun alueelle oli piilotettu QR-koodeja, joita metsästettiin ryhmissä. Voittajille oli palkintona suklaamunat ja kaikille radan kokonaan kiertäneille plussat Wilmaan.

Mistä löytyy tällainen paikka? (koodi piilossa kaiteen alla)
Mistä löytyy tällainen paikka? (Koodi on piilossa kaiteen alla)

Tällä yhtälöparien kertaustunnilla vuorottelivat koodien takana kahdenlaiset kuvat. Ensimmäisestä koodista löytyi yhtälöpari, jonka ratkaisemalla löysi seuraavan koodin. Tästä koodista löytyi kuva koulun alueelta ja siihen paikkaan oli geokätkötyyliin piilotettu uusi koodi, josta sai edelleen uuden yhtälöparin. Vuorotellen siis laskuja ja valokuvasuunnistusta. Kuvarasteja oli yhteensä kymmenen.

QR-koodi on kuvamuotoinen linkki, johon (sopivalla sovelluksella) kohdentamalla puhelin tai tabletti ohjautuu tietylle nettisivulle. URL-koodin voi luoda esimerkiksi pedanetin sivulle tai, kuten minä tällä kertaa tein, Padlet-sivulle.

Jännitin etukäteen kuinka innokkaasti ysiluokkalaiset jaksavat jahdata aarretta. Epäilykset osoittautuivat turhiksi, sillä vastaus oli, että aivan hikeen asti! ”Hikisin matikantunti koskaan”, oli voittajajoukkueen kommentti.

Suosittelen kokeilemaan! Koodien metsästys oli kivaa ja ideoissa on vain taivas rajana (jos sekään!). Koodin takaa voi löytyä vaikka minkälainen tehtävä. Ja Padlet-sivuille voi jokainen joukkue matkan varrella lisätä tekstiä tai kuvaa, jos haluaa suunnitella sellaisia tehtäviä.

Mainokset

Opetuskokeilu I

Olen tänä syksynä tehnyt kaksi opetuskokeilua, joissa olen käyttänyt blogialustaa kurssin työkaluna. Toinen kokeilu oli onnistunut, toinen ei. Molemmat olivat hyvin opettavaisia. Vaikkei toinenkaan kokeilu johtanut täydelliseen katastrofiin, opin siitä monta asiaa, mitä ei ainakaan kannata tehdä.

Kerron myöhemmin onnistuneesta kokeilusta, mutta lähden liikkeelle nöyryyden kautta ja aloitan raportoinnin vähemmän erinomaisesta yrityksestä. Blogi jäi keskeneräiseksi, mutta sitä voi käydä vilaisemassa osoitteessa luonnonlait.wordpress.com. Blogi voi kertoa oman tarinansa, mutta minä kerron omani. Se on tässä, muistilista asioista, jotka olisi jälkikäteen ajatellen voinut tehdä toisin.

1. Lähtökohta. Olin innostunut lisäämään oppilaiden omatoimisuutta ja vastuuta omasta oppimisesta. Tarkoituksenani oli tuottaa blogiin teoriaa, ohjeita ja oppilastöitä, joita oppilaat voisivat pienissä ryhmissä lähteä omaan tahtiin tekemään. Minulle jäisi suunnitelman mukaan aikaa ohjata ryhmiä ongelmakohdissa. Ensimmäinen virhe tapahtui siinä, että päätin ryhtyä projektiin kahdeksannen luokan fysiikankurssilla, joka on kaikista opettamistani kursseista se, josta vähiten pidän.

Tarkoitus oli toki hyvä: Voisiko tästä (monelle oppilaalle vaikeasta ja tuskallisen runsaskaavaisesta) kurssista saada aiempaa viihtyisämmän! Tosiasia oli kuitenkin se, että uuden opiskelutavan omaksuminen vaatii (sekä opettajalta että oppilaalta) energiaa. Niinpä uutta kokeilua varten olisi kannattanut kuitenkin uhrata se mukavin, helpoin ja aikataulultaan joustavin kurssi – vaikka sen niin mielellään vetäisi niin kuin aina ennenkin.

2. Ryhmä. Lähdin kokeiluun minulle aivan uuden ryhmän kanssa. Periaatteessa taas hyvä yritys. Ajattelin että uusi opettaja voi helposti tuoda mukanaan uudet kujeet. Ongelmaksi muodostui se, että itsenäisempi työskentelytapa vaikeutti oppilaisiin tutustumista. Tutun ryhmän kanssa olisin tiennyt, minkälaista tukea kukin oppilas tarvitsee, mutta nyt koin oloni aseettomaksi. Enkä myöskään huomannut tukea jokaista niin kuin tarve olisi vaatinut.

3. Tietotekniset taidot. Käsitykseni oppilaiden tietoteknisistä taidoista oli melko realistinen, mutta siitä huolimatta aliarvioin sen ajan ja tuen tarpeen, mitä hyvin tavallisten asioiden tekeminen vaati. Oppilastunnukset, kirjautuminen blogipalvelimelle ja kuvan lataaminen nettiin (videosta puhumattakaan) vei hurjan paljon aikaa. Koin joka tunti, että minun olisi pitänyt olla vähintään kolmessa paikassa yhtä aikaa, joten se siitä ryhmien rauhallisesta ohjaamisesta! Tämän seurauksena moni oppilas koki alisuorituneensa projekteissa. Tulos jäi toivottua heikommaksi, kun tietokoneen käytön kanssa oli ongelmia.

4. ”Ei siellä tule koskaan käytyä.” Välitilinpäätöksessä kysyin oppilaiden mielipiteitä blogityöskentelystä. Pari oppilasta toivoi, että jatkaisimme samaan tapaan, mutta muut eivät nähneet hommassa juurikaan mieltä. Olin toivonut, että blogityöskentely innostaisi oppilaita osallistumaan, kommentoimaan, ja käymään sivuilla kun tarvitsisivat apua. Ajattelin että älypuhelimella selattavat muistiinpanot olisivat käteviä. Lyhyt luokkagallup osoitti, että moni kaipasi vihkoon kirjoitettavia muistiinpanoja. ”Kun ei siellä blogissa tule koskaan käytyä.” Myös sivun kävijätilastot puhuivat samaa kieltä. Oppituntien ulkopuolelle kävijöitä ei blogissa ollut juuri lainkaan.

Yhteenveto. En ole valmis hylkäämään työskentelytapaa tämän perusteella. Ihmisen on hyvä ennemmin tai myöhemmin opittava etsimään itse tietoa, tulkitsemaan sitä ja tuottamaan jotain omaa. Opettaja tulee tietenkin ohjata ja auttaa tässä prosessissa. Pidän perusajatusta edelleen hyvänä. Ennen kuin lähden uuteen yritykseen, aion miettiä huolella mitä tarkalleen ottaen teen toisin ja miten projektia pohjustan. Ajatuksia on niin monta, että parempi on, että jätän ne hautumaan ja laitan tähän kohtaan kirjoitusta viimeisen pisteen.