Suuri persoona

Minä en ole opettajatyyppinä suuri persoona. Oppituntieni keskiössä ei ole minun vetämäni show. Välillä mietin, pitäisikö omaa työminää kehittää räväkämpään suuntaan. Tiedät varmasti opettajatyypin, joka vangitsee hetkessä koko luentosalin huomion, tai josta ollaan kuultu jo ennen kuin ollaan nähty. Olisi legendaarista olla sellainen opettaja.

Minä olen opettajana mentori. Vaikka on hauska kukoistaa itse, nautin vielä enemmän, kun oppilaat kukoistavat. Haluan auttaa oppilasta kysymään, vastaamaan ja lopussa arvioimaan itseään. Olen tukena, mutta toivon oppilaan löytävän omat jalkansa ja motivaation mennä eteenpäin. Vaikka olisi imartelevaa olla korvaamaton, on järkevämpää tehdä itsestään yläkoulun aikana mahdollisimman tarpeeton.

Kaikenlaisia opettajia tarvitaan. Erilaisten tyylien vastakkainasettelu ja vertailu on typerää. Ei niin, että sitä julkisesti edes tehtäisiin. Eniten huomaan vertailua tapahtuvan oman pääni sisällä.

Minä olen hyvä opettaja, mutta yhdessä kollegojen kanssa olemme enemmän. Me olemme kokonaisuus, josta löytyy ihan varmasti tarttumapintaa kaikille oppilaille. Me näytämme, ettei ole vain yhtä tapaa olla ja tehdä. Se auttaa jaksamaan, mutta pitää samalla nöyränä.

Olipa taas kerran

 Olen taas tänä keväänä elänyt opettajan työnhaun koko tunnekirjon epätoivosta toivoon ja piinaavaan epätietoisuuteen. Olen käynyt useammassa virkahaastattelussa ja hakenut vastentahtoisesti myös niitä säälittäviä työsuhteita, joihin ei sisälly kesälomaa.

Olen motivoitunut, pätevä, luova ja kaiken lisäksi mainio tyyppi – hyvä saalis mille tahansa koululle. Kuudenkymmenen muun hakijan joukossa olen kuitenkin vain yksi tulostettu aanelonen paksussa pinossa. Olen kuin yksi osallistuja unelmien poikamies -ohjelmassa, jossa monta kymmentä naista jahtaa yhtä miestä. Ja tällähän on varaa valita.

Tilanne on se, että olen ollut valmis sitoutumaan loppuiäkseni, mutta tämänvuotinen kumppanini (puhun nyt siis työpaikastani) ei halua viettää kanssani edes kesälomia.

Edellisessä suhteessani tiesin alusta asti, ettei meillä ollut yhteistä tulevaisuutta. Se oli pelkkä yhden yön juttu tai järkiliitto. Siitä pääsin yli helposti. Tällä kertaa en kuitenkaan muistanut varoa, vaan laitoin tunteeni peliin.

Huhtikuussa ilmaisin kiinnostukseni vakavampaan suhteeseen, mutten tiennyt, oliko kiinnostus yksipuolista? Jouduin pitkään elämään epätietoisuudessa. Valitaanko minut vai joku toinen?

Aika kului hitaasti. Flirttailu muiden kanssa toi väliaikaista lohtua tilanteeseeni. Ellei tämä nykyinen juttu natsaisi, niin vientiä riittäisi. En todennäköisesti jäisi yksin loppuiäkseni, kävi miten kävi.

Toisaalta vieraiden kanssa treffailusta jäi aavistuksen huono omatunto. En kenellekään täysimittaisesti paljastanut, että sydämeni kuului toiselle. Annoin ymmärtää, mutta en ymmärtänyt antaa?

Tänään  kuulin, että tämä tarina päättyy onnellisesti. Suhteemme virallistetaan 21.5., jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Huh huh!

Elämmekö me elämämme onnellisina loppuun saakka? Totuushan on se, että unelmien poikamieskin on ihan tavallinen tyyppi, jonka kanssa arki tulee lopulta vastaan. Voin paljastaa, että se on erittäin tervetullutta! En usko hetkeen kaipaavani jokakeväisiä jännitysnäytelmiä.

The End