Kurssi ilman (perinteisiä) kokeita

Puoli vuotta sitten uhosin pitäväni nyt meneillään olevan fysiikan kurssin ilman kokeita. Olin jo jättää leikin kesken muiden projektien viedessä huomioni, mutta päädyin tänään siihen, että pidän kuin pidänkin kurssikokeen epäsovinnaisella tavalla.

Tärkein syy päätökseen oli maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä ryhmässä. Olisin joka tapauksessa joutunut selkokielentämään koetta ja järjestämään mahdollisuuden suulliseen täydentämiseen ja tukisanalistaan. Nyt luokan jokainen oppilas pääsee nauttimaan samoista eduista ja haasteista.

Koe koostuu kolmesta osasta.

Ensimmäinen ja suurimman painoarvon saava osuus kokeesta on viiden minuutin suullinen osuus. Käytämme ennen koetta kaksoistunnin kokeeseen valmistautumiseen mielekkäällä tavalla. Kaksoistunnin aikana jokainen oppilas tekee antamistani kurssin käsitteistä käsitekartan ja tulee siinä kerranneeksi tärkeimmät sisällöt. Mietin käsitteisiin liittyen 13 kysymystä, joihin löytyy pääsääntöisesti vastaus (hyvin valmistellusta) käsitekartasta. Oppilas voi täydentää käsitekartan selitystä suullisesti. Ohjeiden mukaan tehdystä käsitekartasta annan koko kokeessa yhden pisteen. Lisäetuna siitä saa tietysti tukea vastauksiin, mutta muuten suullinen selitys on samanarvoinen kartasta löytyvän vastauksen kanssa.

Tästä osuudesta on pisteitä tarjolla 1 (kartasta) + 13 (tehtävistä).

Toinen osuus on tutkimustyö optisen penkin kanssa. Koska yksikään oppilas ei ole vielä löytänyt blogiini, uskallan paljastaa, että tehtävänä on määritää koveran peilin polttoväli. Samantapaisia töitä olemme tehneet joka tunti, joten uskon tehtävän sujuvan suurimmalta osalta.

Otan jokaisen oppilaan tutkimusjärjestelystä kuvan iPadilla. Hyvästä koejärjestelystä on tarjolla yksi piste ja hyvästä mittaustuloksesta toinen.

Kolmas osuus erottelee viimeisetkin akanat jyvistä. Tehtävänä on määrittää valonsädemallin avulla paikka, johon kuva tehtävässä muodostuu ja tulkita onko se todellinen vai valekuva.

Maksimipistemäärä tästä tehtävästä on 3.

Väitän, että kirjallisen kokeen suunnittelu on fysiikassa ja kemiassa hakuammuntaa. Tehtävien valinta, pisteytys, arvostelu ja arvosanataulukon valinta vaikuttavat kaikki lopullisiin arvosanoihin. On hyvin vaikea arvioida, mikä kombinaatio milloinkin vastaa opetussuunnitelman asettamaa hyvän osaamisen rajaa.

Suullisen kokeen valmistelussa tuntui (ainakin nyt etukäteen) helpommalta huomioida opetussuunnitelman arviointikriteerit. Kokeen maksimipistemäärä on 18. Kolmenkymmenen prosentin läpipääsyrajalla arvosanaan 8 vaaditaan 13 pistettä. Suunnittelin kysymykset niin, että opetussuunnitelmassa mainitut asiat hallitsemalla saa kahdeksikon. Tämän päälle valitsin viiden pisteen verran syventävämpää osaamista. Tarkastelin myös kokeen helpompia tehtäviä. Kokeesta pitäisi päästä läpi, jos on ollut tunneilla ja pääsääntöisesti hereillä.

Oletan, että kasvotusten on helpompi nähdä, hallitseeko oppilas asian vai ei. Kirjoitetuista selityksistä ei aina ota selvää: Onko kyseessä hassu ajatus vai hassu selitys?

Haluaisin esitellä suunnittelemani koekysymykset, mutta en keksinyt vielä salasanaa, jonka jokainen opettaja pystyisi päättelemään, mutta joka ei avautuisi yhdellekään oppilaalle. Sen sijaan kokeen ja käsitekartan ohjeet sopivat julkiseen jakoon:

suullisen_kokeen_tehtavananto

Valonsäteen tarina

Taas tänään oppilaat pyysivät tunnin lopussa rentoutusta. Pyynnön pohjalla on suggestopedinen harjoitus, jonka pidin viime kurssin aikana. Homman ideana on se, että rentoutusmusiikin säestämänä ensin rentoudutaan ja sitten kuunnellaan tarina. Lopussa tietysti vähitellen heräillään takaisin tähän maailmaan.

Oppilaat kertovat muistavansa erittäin hyvin pari kuukautta sitten kertomani tarinan. Olen tullut siihen tulokseen, että kyllä tuollaisessa suggestopedisessa oppimisessa jotain taikaa on. Itse muistan omalta yläasteajalta yksittäisen maantiedon tunnilla pidetyn tarinan edelleenkin.

Tämän tarinan kirjoitin aikanaan omassa opetusharjoittelussani norssilla, kun tehtävänä oli tehdä jokin pedagoginen kokeilu. Juttu on kulkenut matkassa mukana sieltä saakka ja olen kertonut sen aina alustuksena valo-oppiin. Tarinan kuuntelemisen jälkeen olemme ryhmän kanssa keränneet taululle ajatuksia siitä, mitä valo on ja mitä siihen liittyy.

Yleisön (ts. oppilaiden) pyynnöstä olen alkanut kehitellä uutta tarinaa tämän hetken kemian kurssiin liittyen. Mutta ennen sitä on aika esitellä vanha klassikko:

Valonsäteen tarina

Kova kuumuus, suunnaton vauhti ja mieletön ruuhka. Nämä kolme asiaa ovat jokaisen auringossa syntyneen valohiukkasen ensimmäiset muistikuvat elämästä. Ja siellä olet sinäkin, miljardien ja miljardien muiden valohiukkasten joukossa, kiitämässä halki avaruuden. Takanasi hehkuu aurinko ja muualla on pimeää lukuun ottamatta heikkoja valopisteitä siellä täällä. Sinä et pelkää, sillä olet tovereittesi ympäröimä. Teitä on joka puolella, yhtenä mahtavana virtana syöksytte valloittamaan avaruutta.

Siinä kiitäessäsi ystäviesi kanssa kohti tuntematonta, tunnet heihin suurta kiintymystä. Yksin ei olisi mukava matkustaa, sen ymmärrät. Ja jollain valonsäteille erityisellä tavalla olette yhtä. Olet kyllä oma itsesi koko ajan, mutta toisaalta sulaudut välillä osaksi muuta joukkoa. Kuljette yhtenä rintamana. Onkohan maailmassa olemassa tiiviimpää ystävyyttä kuin valohiukkasten ystävyys?

Alat hiljalleen tottua matkustamiseen. Vauhti ei enää huimaa päätäsi, eikä ruuhkakaan ahdista. Katselet nyt rauhallisemmin ympärillesi ja tarkastelet kaukana näkyviä valopisteitä. Mitäköhän ne ovat? Ja silloin huomaat: noiden pisteiden suunnasta tulee sieltäkin jatkuva virta hiukkasia, aivan saman näköisiä kuin sinä ja ystäväsi. He ovat kuitenkin matkalla pienemmällä joukolla kuin te, heidän virtansa on paljon harvempi.

”Mistä te tulette”, kysyt heiltä. ”Orionin tähdistöstä, pitkän matkan takaa”, he vastaavat. ”Me olemme Auringosta”, vastaa vieruskaverisi ylpeänä, sillä Aurinko näyttää teistä kaikkein kauneimmalta ja mahtavimmalta tähdeltä.

Jatkatte matkaanne ja tapaatte monia kaukaisia valohiukkasia eri puolilta avaruutta.

Sinua houkuttaa liittyä vähäksi aikaa noiden vieraiden matkalaisten seuraan ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan. Huomaat tämän kuitenkin mahdottomaksi, sillä et pysty muuttamaan suuntaasi, kuinka kovasti yritätkin. Näköjään ainoa mahdollisuutesi on jatkaa suoraan eteenpäin.

Jonkin ajan päästä huomaat , että teitä vastaan alkaa tulla aiempaa tiheämpi hiukkasvirta. Aivan kuten sinä ja matkakumppanisi, myös nuo hiukkaset kutsuvat itseään Auringossa syntyneiksi. Mutta miten he ovat tulossa aivan väärästä suunnasta? Olet hämmentynyt. Juurihan huomasit, ettei suunnan vaihtaminen ole teille mahdollista.

Kaikki vastaantulevat hiukkaset ovat jollain tapaa tietyn näköisiä. Kysyt asiaa näiltä ja he kertovat olevansa väriltään sinisiä. Muutamia muitakin hiukkasia on joukossa, mutta ne ovat harvinaisia. Ja kun katselet eteenpäin huomaat, että siellä todellakin siintää jotain sinistä. Ymmärrät, että sininen väri tarkoittaa sitä, että sinua vastaan lentelee sinisiä kavereita.

Tutkiskelet itseäsi ja huomaat olevasi erilainen. Et ole sininen valohiukkanen vaan punainen. Varmistaaksesi asian, kysyt sitä vastaantulijoilta ja he vahvistavat asian olevan näin.

Vastaantulevat kaverit kertovat, että edessä on tulossa hupia, olette pääsemässä maapallolle.

”Se on sellainen paikka, missä voi pitää hauskaa”, kertoo yksi sininen. ”Mutta se on myös vaarallista”, jatkaa toinen. ”Moni ystävämme jäi sinne, eikä koskaan enää palaa joukkoomme.”      ”Pitäkää hauskaa”, huutaa yksi, ”kerran sitä vain eletään”. ”Hoitakaa homma kotiin”, kannustaa joku.

Joukossanne alkaa kuhista, tämähän on käymässä jännittäväksi. Ennen kuin ehditte sen enempää hermoilla, korvissasi alkaa suhista. Saavutte ilmakehään ja kiidätte halki atomien ja molekyylien. Jotkut kavereistasi törmäävät noihin ja katoavat viereltänne. Et pysty näkemään, mitä heille tapahtui.

Osutte riemuksesi alueelle, jolla on kirkas sää ja pilvetön taivas. Jotkut vastaantulijat olivat kertoneet teille, että pilvipeite saattaisi estää monia teistä pääsemästä maan riemuihin. Nyt kuitenkin yhtenä rintamana lähestytte maata. Vatsan pohjassa tuntuu vähän.

Ja sitten kaikki tapahtuu nopeasti. Lähestytte vauhdilla vihreää kenttää. Huomaat, että monet kaverisi kimpoavat ylös vihreästä kentästä. Näin ne siis pystyvä vaihtamaan suuntaa.

Juuri ennen osumistasi kentälle huomaat, ettei yksikään punainen valonhiukkanen nouse enää ylös. Mitä heille tapahtuu? Mitä sinulle tapahtuu?

Iskeydyt vauhdilla maahan, mutta se ottaa sinut pehmeästi kiinni. Törmäyksessä tunnet, miten vauhtisi pysähtyy ja sinä jotenkin muutut. Et enää ole valoa, olet nyt lämpöä. Matkasi ja tehtäväsi ei suinkaan ole lopussa, vaan jatkuu nyt hitaasti ja pehmeästi toisessa muodossa. Katsot vielä taivaalle ja vilkutat niille, jotka kimposivat takaisin taivaalle ja kiitävät taas kohti kaukaisuutta. Et ole heille kuitenkaan kateellinen. Oikeastaan oli jo aikakin saada jotain vaihtelua.

Esimerkiksi tästä youtube-linkistä löytyy aiheeseen sopivat rentoutussävelet.

Tarinan alkuun olen pitänyt pienen rentoutuksen. Ekoilla kerroilla taisin käyttää jotain valmista mallia, mutta nyt olen kertonut jutun omasta päästäni tyyliin: ”Ota hyvä ja mukava asento… voit sulkea silmäsi…  jalkasi rentoutuvat… hengityksesi on syvää ja rauhallista… jne. Ehkä jokin ruumiinosa jää välillä rentouttamatta, mutta en ole siitä kuullut valituksia.