Valonsäteen tarina
Kova kuumuus, suunnaton vauhti ja mieletön ruuhka. Nämä kolme asiaa ovat jokaisen auringossa syntyneen valohiukkasen ensimmäiset muistikuvat elämästä. Ja siellä olet sinäkin, miljardien ja miljardien muiden valohiukkasten joukossa, kiitämässä halki avaruuden. Takanasi hehkuu aurinko ja muualla on pimeää lukuun ottamatta heikkoja valopisteitä siellä täällä. Sinä et pelkää, sillä olet tovereittesi ympäröimä. Teitä on joka puolella, yhtenä mahtavana virtana syöksytte valloittamaan avaruutta.
Siinä kiitäessäsi ystäviesi kanssa kohti tuntematonta, tunnet heihin suurta kiintymystä. Yksin ei olisi mukava matkustaa, sen ymmärrät. Ja jollain valonsäteille erityisellä tavalla olette yhtä. Olet kyllä oma itsesi koko ajan, mutta toisaalta sulaudut välillä osaksi muuta joukkoa. Kuljette yhtenä rintamana. Onkohan maailmassa olemassa tiiviimpää ystävyyttä kuin valohiukkasten ystävyys?
Alat hiljalleen tottua matkustamiseen. Vauhti ei enää huimaa päätäsi, eikä ruuhkakaan ahdista. Katselet nyt rauhallisemmin ympärillesi ja tarkastelet kaukana näkyviä valopisteitä. Mitäköhän ne ovat? Ja silloin huomaat: noiden pisteiden suunnasta tulee sieltäkin jatkuva virta hiukkasia, aivan saman näköisiä kuin sinä ja ystäväsi. He ovat kuitenkin matkalla pienemmällä joukolla kuin te, heidän virtansa on paljon harvempi.
”Mistä te tulette”, kysyt heiltä. ”Orionin tähdistöstä, pitkän matkan takaa”, he vastaavat. ”Me olemme Auringosta”, vastaa vieruskaverisi ylpeänä, sillä Aurinko näyttää teistä kaikkein kauneimmalta ja mahtavimmalta tähdeltä.
Jatkatte matkaanne ja tapaatte monia kaukaisia valohiukkasia eri puolilta avaruutta.
Sinua houkuttaa liittyä vähäksi aikaa noiden vieraiden matkalaisten seuraan ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan. Huomaat tämän kuitenkin mahdottomaksi, sillä et pysty muuttamaan suuntaasi, kuinka kovasti yritätkin. Näköjään ainoa mahdollisuutesi on jatkaa suoraan eteenpäin.
Jonkin ajan päästä huomaat , että teitä vastaan alkaa tulla aiempaa tiheämpi hiukkasvirta. Aivan kuten sinä ja matkakumppanisi, myös nuo hiukkaset kutsuvat itseään Auringossa syntyneiksi. Mutta miten he ovat tulossa aivan väärästä suunnasta? Olet hämmentynyt. Juurihan huomasit, ettei suunnan vaihtaminen ole teille mahdollista.
Kaikki vastaantulevat hiukkaset ovat jollain tapaa tietyn näköisiä. Kysyt asiaa näiltä ja he kertovat olevansa väriltään sinisiä. Muutamia muitakin hiukkasia on joukossa, mutta ne ovat harvinaisia. Ja kun katselet eteenpäin huomaat, että siellä todellakin siintää jotain sinistä. Ymmärrät, että sininen väri tarkoittaa sitä, että sinua vastaan lentelee sinisiä kavereita.
Tutkiskelet itseäsi ja huomaat olevasi erilainen. Et ole sininen valohiukkanen vaan punainen. Varmistaaksesi asian, kysyt sitä vastaantulijoilta ja he vahvistavat asian olevan näin.
Vastaantulevat kaverit kertovat, että edessä on tulossa hupia, olette pääsemässä maapallolle.
”Se on sellainen paikka, missä voi pitää hauskaa”, kertoo yksi sininen. ”Mutta se on myös vaarallista”, jatkaa toinen. ”Moni ystävämme jäi sinne, eikä koskaan enää palaa joukkoomme.” ”Pitäkää hauskaa”, huutaa yksi, ”kerran sitä vain eletään”. ”Hoitakaa homma kotiin”, kannustaa joku.
Joukossanne alkaa kuhista, tämähän on käymässä jännittäväksi. Ennen kuin ehditte sen enempää hermoilla, korvissasi alkaa suhista. Saavutte ilmakehään ja kiidätte halki atomien ja molekyylien. Jotkut kavereistasi törmäävät noihin ja katoavat viereltänne. Et pysty näkemään, mitä heille tapahtui.
Osutte riemuksesi alueelle, jolla on kirkas sää ja pilvetön taivas. Jotkut vastaantulijat olivat kertoneet teille, että pilvipeite saattaisi estää monia teistä pääsemästä maan riemuihin. Nyt kuitenkin yhtenä rintamana lähestytte maata. Vatsan pohjassa tuntuu vähän.
Ja sitten kaikki tapahtuu nopeasti. Lähestytte vauhdilla vihreää kenttää. Huomaat, että monet kaverisi kimpoavat ylös vihreästä kentästä. Näin ne siis pystyvä vaihtamaan suuntaa.
Juuri ennen osumistasi kentälle huomaat, ettei yksikään punainen valonhiukkanen nouse enää ylös. Mitä heille tapahtuu? Mitä sinulle tapahtuu?
Iskeydyt vauhdilla maahan, mutta se ottaa sinut pehmeästi kiinni. Törmäyksessä tunnet, miten vauhtisi pysähtyy ja sinä jotenkin muutut. Et enää ole valoa, olet nyt lämpöä. Matkasi ja tehtäväsi ei suinkaan ole lopussa, vaan jatkuu nyt hitaasti ja pehmeästi toisessa muodossa. Katsot vielä taivaalle ja vilkutat niille, jotka kimposivat takaisin taivaalle ja kiitävät taas kohti kaukaisuutta. Et ole heille kuitenkaan kateellinen. Oikeastaan oli jo aikakin saada jotain vaihtelua.
Tomusokeritemppu 