Opettajan hommissa uusia ideoita ja löytöjä tulee jatkuvasti, mutta tutkijan roolissa edistys on hitaampaa. Kärsivällisyys on eri tavalla koetteilla kuin yläkoulun opella. Olen viimeiset puolitoista vuotta tutkinut vertaisarviointia. Olen käynyt koululla havainnoimassa, tehnyt muistiinpanoja, kuunnellut oppilaiden keskusteluita nauhalta, tutkinut annettua vertaispalautetta ja haastatellut oppilaita. Olen lukenut sata artikkelia vertaisarvioinnista ja yrittänyt selvittää, mikä onkaan sen idea. Moni on väittänyt vertaisarvioinnin olevan hyödyllistä, mutta harva jos kukaan on kattavasti raportoinut, mitkä sen hyödyt ovat.
Eilen oli ilon päivä, kun ensimmäinen artikkelini julkaistiin. Pyrin siinä selvittämään, mitkä tekijät ovat formatiivisessa vertaisarvioinnissa tärkeitä. Analysoin oppilaiden vertaisarvioinnin polkuja eli miten heidän vertaisarviointikokemuksensa rakentui: Panostivatko oppilaat alkuperäisen tutkimustyön tekemiseen ja raportointiin, antoivatko he rakentavaa vertaispalautetta, saivatko he rakentavaa palautetta, paransivatko työtään vertaisarvioinnin jälkeen ja minkälaisia hyötyjä he näkivät vertaisarvioinnilla olevan?
Kolme tekijää näyttivät edistävän oppilaan hyötymistä vertaisarvioinnista. Ensimmäinen oli se, että oppilas jo lähtökohtaisesti panosti tehtävään. On siis oleellista että oppilas kokee opiskelutavoitteen jollain tavalla mielekkääksi, sillä ellei tavoitteita ole, ei palaute auta niiden saavuttamisessa. Toinen tekijä on rakentavan kritiikin saaminen. Kaikki oppilaat, jotka parantelivat työtään vertaisarvioinnin jälkeen, olivat saaneet rakentavaa kritiikkiä. Tämä oli mielenkiintoista, sillä eräs kansainvälinen tutkimus totesiettä kritiikillä oli negatiivinen vaikutus oppimiseen ja sitä tulisi välttää. Kritiikin vastaanottaminen ei välttämättä ole oppilaista toivottavaa tai miellyttävää. Kolmas tekijä liittyy edelliseen, sillä merkittäväksi osoittautui se, että oppilas ymmärsi kyseessä olevan formatiivinen, oppimista edistävä arviointilanne, jonka tarkoituksena ei ollut tuomitseminen tai arvosteleminen vaan kehittyminen ja uuden oppiminen.
Yksi tutkimukseen osallistuneista oppilaista kommentoi saamaansa palautetta sanoen että ”palaute oli silleen hyvää että mä niinku osasin muuttaa sitä mun tekstiä sen avulla”. Hän siis sai rakentavaa kritiikkiä, ymmärsi että tarkoituksena oli parantaa omaa työtä sekä oli sen verran motivoitunut, että tarttui palautteeseen. Vaikka kyseessä oli vasta seiskaluokkalainen, voi tästä asenteesta ottaa mallia.
Ensimmäinen artikkeli osoitti sen, mitä opettajana jossain määrin jo oli aavistellutkin: Vertaisarviointi ei ole pelkkä tekninen suoritus, vaan monisyinen vyyhti erilaisia asenteita, toimia ja sattumuksia. Lisää tutkimusta tarvitaan ja jotain olen jo keksinytkin. Ennen raportointia haluan kuitenkin odottaa että seuraavat artikkelini näkevät päivänvalon. Uskallan sanoa, että tarina paranee loppua kohden.
Artikkeli on saatavilla seuraavasta linkistä:
https://link.springer.com/article/10.1007/s10763-019-10030-3
Tomusokeritemppu 