Kohti ehjempää opetusta

img_5201Minulle uusi opetussuunnitelma on matkalippu ehjempään opetukseen. Olen tullut siihen ymmärrykseen, että yläkoulun fysiikan- tai kemiankurssi ei näyttäydy oppilaalle ehjänä kokonaisuutena, vaan sarjana oppikirjan kappaleita. Näiden sisällöt pitää opetella.

Uusi opetussuunnitelma pyrkii aloittamaan opiskelun jostain muualta kuin kirjan kappaleesta numero yksi. Lähtöruutu voi olla jokin ilmiö, sisältökokonaisuus tai vaikkapa oppilaan omien oppimistavoitteiden asettaminen.

En varmaankaan ole ajatusteni kanssa yksin, kun koen oppikirjasta hellittämisen haastavana. Mikä toimii kurssin selkärankana, jos ei oppikirja? En nyt tarkoita oppikirjoista luopumista kokonaan, vaan sitä että niiden rooli muuttuu vähemmän hallitsevaksi.

Voisiko kurssin ytimessä olla jokin projekti tai tutkimus? Kehittelin sähköoppiin tutkimustyön, jossa voisi pienellä hiomisella olla potentiaalia vaikka koko kurssin koonniksi tai näyttötyöksi. Tällöin kurssin runkona olisivat ne taidot, jotka tämän työn tekemiseen vaaditaan. Hommassa pysyisi jokin järjestys, kun opettajana pitäisi huolta ainakin niiden taitojen opettamisesta. Muita sisältöjä voitaisiin sitten valita vapaammin.

Uuteen opetussuunnitelmaan on vielä aikaa, mutta tämä työ auttaa myös akuutimpaan tarpeeseen. Jos jonkun oppilaan päättönumero mietityttää, saa tästä näyttöä hyvinkin moneen arviointikriteeriin.

Sähkötyö ja -energia: vedenkeitin

Nasta tutkimus

Viime vuonna innostuin opettamaan fysiikkaa tutkimuslähtöisesti. Idea oli niin toimiva, että aiemmin inhoamani kahdeksannen luokan fysiikan kurssi nousi ykkössuosikikseni.

Motivaationi tutkimuslähtöisyydelle oli uuden opetussuunnitelman valinta esittää opetussuunnitelman tavoitteet taitoina. Mikä olisi luonnontieteissä keskeisempi taito kuin hahmottaa tutkimusaihe, toteuttaa siitä tutkimus, tehdä raportti ja analysoida tulosta?

”Tutkimusten tekeminen kehittää työskentelyn ja yhteistyön taitoja, luovaa ja kriittistä ajattelua sekä innostaa oppilaita fysiikan opiskeluun.” (POPS 2014)

Tänä vuonna haluan perehdyttää jo seiskaluokkalaiset tutkimuslähtöiseen opiskeluun, kun se kerran oli niin toimiva tapa. Opetussuunnitelmankin mukaan tutkimus innostaa oppilaat fysiikan opiskeluun.

nastatutkimus2

Seitsemännen luokan fysiikan suunnittelin aloittavani nastatutkimuksella. Tarkoituksena on tutustuttaa oppilaat tutkimuksen tekemiseen hyvin vapaamuotoisen työohjeen avulla. Vähemmän ohjeistusta on enemmän luovuutta. Tutkimuksen jälkeen mietitään sitten koko luokan kanssa tutkimista, tuloksia sekä niiden raportoinnin saloja.

Ohjeessa on oppilaille näytettävää vain työohje. Muun paperin pidän itselläni muistilappuna: Nastatutkimus

Eri fysiikan aiheisiin liittyviä raportoitavia tutkimustöitä olen koonnut blogin yläpalkkiin otsikon Tutkimuslähtöinen oppiminen alle.

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?

Opetussuunnitelmassa on määritelty hyvän osaamisen eli arvosanan 8 kriteerit yhdeksännen luokan päättyessä. Sen sijaan  yksittäisen kurssin arviointiin opetussuunnitelma ei lähde sekaantumaan. Opettaja asettaa kurssin tavoitteet (ottaen huomioon kunnan ainekohtaisen vuosiluokkaistamisen) ja on sen jälkeen varsin vapaa perustamaan arvioinnin mihin tahansa (monipuoliseen) näyttöön.

Kerroin edellisessä blogitekstissäni fysiikan kurssista, jossa hyödynsin vertaispalautetta ja itsearviointia. En halunnut jättää uudistushenkistä kokeiluani puolitiehen, vaan kuuntelin oppilaan ääntä myös kurssiarvosanaa antaessani.

Jotta oppilas pystyy antamaan itselleen perustellun arvosanan, tulee hänen peilata osaamistaan johonkin. Tämä peili ei voi olla opetusryhmä, sillä Gaussin käyrä ei ole enää hyväksytty peliväline peruskoulussa. Käytin peilinä (voimassa olevan) opetussuunnitelman hyvän osaamisen kriteereitä. Tämä tuntui luontevalta, kun kerran olen kurssin näiden tavoitteiden pohjalle suunnitellutkin. Valitsin tälle kurssille relevantit tavoitteet ja muokkasin niiden kieliasua hieman yksinkertaisemmaksi.

Tarkoituksenani ei ollut olla pelkästään pehmeä ja oppilasta myötäilevä, vaan pakottaa tämä miettimään työskentelyään ja omia tapojaan osoittaa osaamistaan. Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Pyysin, että oppilas myös perustelee väitteensä. Jos hän kertoo osaavansa ”esittää tulokset esimerkiksi taulukkojen ja graafien avulla sekä tulkita niitä” toivoin hänen viittaavaan johonkin tutkimukseen tai muuhun näyttöön, missä tämä on tullut esille. Arviointia tehtiin omaa kurssikansiota samalla selaillen.

Oivalsin, että oman osaamisen esille tuomisen treenaaminen on hyödyksi tulevan elämän koitoksissa, esimerkiksi pääsykokeissa ja työhaastatteluissa.

Tykkäsin siitä, että oppilas tuli keskusteluun oman kansionsa kanssa, johon oli kerätty kurssin tuotokset. Siinä oli työselostuksia, käsitekartta, lapputöitä, termosprojektin raportti sekä laskutesti. Näiden käyminen yhdessä läpi tuntui arvon antamiselta tehdylle työlle. Lähdin yleensä juttelemaan kurssista positiivisen kautta. Aloitin kysymällä, mihin suoritukseen oppilas oli kaikkein tyytyväisin.

Lopussa pyysin oppilasta käymään läpi arvosanan kahdeksan kriteerit ja kertomaan mielipiteensä siitä, oliko hän keskimäärin saavuttanut ne. Oppilaan arvio osaamisesta oli paria poikkeusta lukuun ottamatta yhtenevä minun näkemykseni kanssa. Poikkeavissa tapauksissa selitin oman poikkeavan kantani ja annoin oppilaalle vielä mahdollisuuden kääntää minun pääni.

Tämä oli hyvä tapa päättää kurssi, aion jatkaa samaa jatkossakin. Sellaisen muutoksen haluan tehdä, että aloitan koko kurssin suunnittelun arviointikeskustelulomakkeen valmistamisesta. Tämän pohjalta on hyvä lähteä kokoamaan kurssia ja hahmottamaan opetuskokonaisuuksia. Samalla varmistan, että annan oppilaalle mahdollisuuden näyttää oman osaamisensa kaikissa kurssin (ja opetussuunnitelman) tavoitteissa.

Tässä linkki käyttämääni itsearviointiin: arviointikeskustelun pohja

Uuden opetussuunnitelman lahja fysiikalle

Olen saanut valtavasti iloa uudesta opetussuunnitelmasta jo nyt! En malta enää olla kertomatta.

Uusi OPS lähtee liikkeelle taidoista, ei sisällöistä, niin kuin aiemmin. Kesti hetken, että sain ajatukseni käännettyä uusille raiteille, mutta nyt käännöksen jälkeen rullaa mukavammin kuin ennen.

Mitkä ovat fysiikan taidot? Sisällöt ovat meille opettajille tutut: mekaniikka, sähköoppi, ydinfysiikka jne. Miten taitoja käytännössä treenataan? Samaa pohdintaa joudutaan tekemään monessa eri aineryhmässä. Fysiikassa on tähän tarjolla ainakin yksi hyvä ratkaisu.

Opetin kahdeksannen luokan fysiikan kurssin nyt niin, että sen selkärankana olivat oppilastyöt ja niistä tehtävät työselostukset. Selostuksia tehdessä tuli treenattua monipuolisesti fysiikan taitoja sekä opittua ja sovellettua samalla sisältöjä. Tutkimus tehtiin aina ryhmissä, mutta jokainen palautti oman työselostuksensa.

Oppilaat kokivat työselostusrunkoisen kurssin motivoivana. Tärkein motivoiva tekijä oli minun arvioni mukaan uuden taidon oppiminen ja oman kehityksen näkyväksi tuleminen.

Kurssin kuluessa opetin teoriaa omalla tyylilläni, melko perinteisesti. Teorian opiskelulla oli kuitenkin nyt selkeä merkitys – sitä tarvittiin tutkimuksen tekemisessä.

Ensimmäisen teoriasisällön jälkeen oli ensimmäisen tutkimuksen aika (keskinopeuden määrittäminen). Heitin oppilaat vertauskuvallisesti altaan syvään päähän ja annoin heti tehtäväksi täydellisen työselostuksen.

Ensimmäiset työt arvioin itse kymmenen kohdan arviointilistan mukaan. Kerroin, että tämä pistemäärä ei vaikuta kurssin arvosanaan, vaan palautteen tarkoituksena on auttaa kehittymään työselostuksen tekemisessä. Mielestäni oppilaat katsoivat palautetta tavallista tarkemmin, kun sen päätarkoitus ei ollut arvosana. Juttelin myös siitä, miten kukaan ei ensimmäisellä kerralla tee täydellistä työtä ja kuinka se ei ole tarkoituskaan. Hyvä, että jää varaa parantaa!

arviointitaulukko_nopeus

Toiseen työselostukseen (massan vaikutus kitkavoimaan) oppilaat lähtivät suurella innolla ja erittäin motivoituneina parantamaan ensimmäistä suoritustaan.

Tämän työn arvioimme vertauspalautteen avulla. Ensimmäinen kokeilukierros  osoitti, että vertaisarviointi ei ole kovin toimivaa siinä muodossa, että oppilas antaa toiselle numeron. Korostin jälleen tässä yhteydessä sitä, että palautteen tarkoituksena ei vieläkään ollut muodostaa kurssiarvosanaa, vaan auttaa toista kehittymään ja samalla saada itselle uutta näkökulmaa. Uuden kymmenkohtaisen listan avulla oppilas arvioi toisen työtä ja sen lisäksi antoi työstä positiivista palautetta. Minimissään positiivinen palaute tarkoitti sitä, että oppilas merkitsi toisen työhön kohdan, joka oli hänen mielestään työn paras.

Työn arviointiin kului vajaa puoli tuntia, minkä jälkeen jokainen sai lukea oman palautteensa. Kerroin ryhmälle, että tarkistamiseen käytetty aika oli yhteensä yli viisi tuntia, mikä oli paljon enemmän kuin minä koskaan olen käyttänyt. Näin ollen palautteeseen oli syytä suhtautua tavallistakin arvostavammin.

Kolmannen tutkimuksen tekeminen (kappaleiden tiheyden määritys ja materiaalin päättely) sujui joka ryhmällä kuin unelma. Työskentely oli päämäärätietoista alusta saakka. Vaikka hyviä tunteja olen joskus aiemminkin pitänyt, mitään tällaista en ole näin teoreettisten aiheiden parissa kokenut. Puolet oppilaista pyysi sinnikkäästi, että voisi jäädä ryhmänsä kanssa luokkaan välitunniksi määrittämään tiheyksiä.

Kolmas työselostus oli ensimmäinen, jonka pistemäärää katsoin kurssiarvosanaa pohtiessani, tämän kerroin myös ryhmälle. Tämän selostuksen jokainen oppilas arvioi yllätyksekseen(?) itse. Tarkoituksena oli ravistella oppilaan (yleensä niin) konservatiivista maailmankuvaa ja antaa maistiainen arvioinnin omistajuudesta. Paljastin tässä yhteydessä myös sen, että opettajakin on vain ihminen ja voi tehdä virheitä.

Itsearvioinnissa tarvittiin eniten opettajan apua. Oppilaat halusivat olla varmoja, etteivät arvioineet omaa työtään liian armollisesti. Kiertelin ympäri luokkaa ja yritin peitellä leveää hymyäni. Koskaan ennen en ole nähnyt oppilaiden pohtivan omaa työtään näin tarkkaan. Open merkitsemä virhemerkintä saa huomiota osakseen noin sekunnin. Nyt jokainen tarkasteli oma-aloitteisesti työtään ja moni pyysi siitä palautetta. Minä puolestani yritin olla vastaamatta suoraan ja autoin oppilasta oivaltamaan asian itse. Jokaiselta kysyin myös sitä, mitä neuvoisi itseään parantamaan seuraavalla kerralla. Sain hyviä vastauksia. Toisin kuin minun antaminani, nämä menivät perille.

Kurssi jatkuu edelleen, mutta tuntuu kuin työ olisi jo tehty. Minulla on innostunut, laskutaitoinen ja tutkimuksen tekemiseen harjaantunut ryhmä. Tästä voisi jatkossa jatkaa opiskelua vaikkapa yksilölliseen tapaan, sillä työskentelytavat ovat hallussa.

Arviointikäytäntöjen monipuolistaminen on pitänyt oman työmäärän hyvinkin kohtuullisella tasolla ja ollut pedagogisesti nerokasta. Erilaiset arviointitavat ovat pakottaneet minut perustelemaan ryhmille valintojani, mistä on seurannut hyvää keskustelua oppimiseen ja arviointiin liittyen.

Olen todella tyytyväinen myös työselostuspohjaiseen opiskelutapaan, jossa fysiikan sisällöille löytyy mielekäs treenialusta. Yläkoulun kuivimmasta kurssista on tullut yllättäen mehukkain. En olisi uskonut!

_________________

Tästä löytyvät kolmen ensimmäisen työselostuksen ohjeistukset ja arviointitaulukot:

Sekä minun tekemäni ohjeet työhön: Työselostusohjeet

Arviointi – renki vai isäntä

Luin pari kuukautta sitten rouvaopettajan blogista jutun, jonka loppuosassa kirjoittaja haastaa muuttamaan retoriikkaa, jota opettajana käytän. Retoriikka nimittäin vaikuttaa suuresti tapaani toimia. Hän kannustaa luopumaan muun muassa sellaisista sanoista, kuin opettaa, opetustuokio, opettaja, jaksokoe, puhuttelu jne.

Kirjoitus jäi alitajuntaani elämään. En muistanut tarkkaa sanalistaa, vaan pyrin välttämään kaikkia ulkoiseen motivaatioon eli arvosanoihin ja erityisesti kokeisiin liittyviä lausahduksia. Monta kertaa sain itseni rysän päältä kiinni. Joitain asioita tuntui olevan naurettavaa tai mahdotonta perustella millään muulla kuin koeosaamisella. Esimerkki: ”Yksivartisessa vivussa voimien vaikutuspisteet ovat tukipisteen samalla puolelle, mutta kaksivartisessa vivussa eri puolilla tukipistettä.”

Retoriikan muuttaminen on muuttanut tapaani toimia. Joudun miettimään, pystynkö perustelemaan asian opiskelun. Mikäli en pysty, jätän sen käsittelemättä tai joskus, kun se on OPSiin kirjoitettu, jätän sen sivuosaan. En ole huomannut oppilaissa motivaation laskua, vaikka emme opiskelekaan korostetusti kokeita varten.

Processed with MOLDIV

Pieni muutos on tuottanut myös uutta ajattelua. Olen sisäistänyt, että vuoden kestävä, yli tuhattuntinen koulutyö ei voi perustua kesän kynnyksellä annettavaan numerokimaraan. Jos joku oppilas (tai opettaja) niin ajattelee, hänet pitäisi tästä ajattelusta vapauttaa.

Ajatusleikki: Entä jos meidät opettajat vapautettaisiin numeroiden antamisesta? Menisikö kaikki ihan pelleilyksi? Laiskoteltaisiin vaan, oppilaat ja opettajat? Tätähän moni pelkää. Tai jos opettajat pitäisivät selkärankansa suorana, niin tekisivätkö oppilaat kuitenkaan enää mitään?

Jos meiltä opettajilta vietäisiin mahdollisuus arvosanojen antamiseen, se ei minusta olisi maton viemistä jalkojen alta. Meille jäisi vielä monta asiaa jäljelle: oppimisen mielekkyys, opinnoissa etenemisen mahdollistaminen, kannustus, muu suullinen palaute, muiden esimerkki. Uskon, että ilman arvosanojakin oppilaat tulisivat tunneille, tekisivät töitä ja oppisivat. Ainakin alun murrosvaiheen jälkeen.

Mietin, estääkö numeroihin tähtäävä oppiminen opettajaa arvioimasta opetustaan objektiivisesti? Opetanko joitain asioita vain siksi, että olen niitä joka vuosi kokeessa kysynyt. Opettaisinko eri tavalla, ellen voisi perustella toimintaani kokeilla ja arvosanalla?

En haluaisi numeroista kokonaan luopua, mutta haluaisin kokeilla, mitä tapahtuisi, ellen jollain kurssilla antaisikaan numeroita. Olisivatko näytöt heikompia? Olisiko työskentely saamattomampaa? Vai olisiko kenties motivaatio aidompaa?

Termosprojekti

Opettaminen on parhaimmillaan aivan älyttömän mukavaa!

image.jpeg

Tärkein yksittäinen asia työviihtyvyyden maksimoimiseksi on se, että oppilaat ovat motivoituneita tekemään sitä, mitä heiltä odotetaan. Opettaminen maistuu, kun ryhmä haluaa oppia. Ja kääntäen: on varsinaista tervanjuontia opettaa ryhmää, jota ei kiinnosta, ei ole motia, ei jaksa.

Niinpä on ensiarvoisen tärkeää saada oppilas motivoitua, myös oppilaan itsensä kannalta. Motivaatio ja oppiminen korreloivat positiivisesti keskenään.

Motivaatio voi syntyä siitä, että pitää opiskeltavaa asiaa tärkeänä elämän kannalta. Toinen asia, joka motivoi on se, että tehtävä on yksinkertaisesti riittävän kiinnostava ja riittävän helposti lähestyttävä.

Tällaiseksi motivoivaksi tehtäväksi osoittautui termosastian tekeminen. Olen aiempina vuosina käyttänyt tähän kaksoistunnin, mutta nyt laajensin työtä projektioppimisen hengessä kuuteen tuntiin.

Tehtävänä oli suunnitella termosastia, joka pitää mahdollisimman hyvin lämpimänä 2 dl kuumaa vettä. Oppilaat suunnittelivat ja toteuttivat astian kahdella ensimmäisellä kaksoistunnilla ja kolmannella kerralla testasimme astioiden toimivuuden.

nayttokuva_termari.png

Testiosiossa ryhmät seurasivat lämpötilan kehitystä minuutti kerrallaan omaan paperiinsa ja kirjasivat yhteiseen Excel-taulukkoon luokan valkokankaalle tulokset viiden minuutin välein. Tulihan niitä erojakin!

Kaikki tämä oli riittävän yksinkertaista ja kiinnostavaa, vaikka oli ryhmäkin jo lähtökohtaisesti innostunut ja lahjakas. Asiaan liittyvä teoria on jokaisen hallittavissa: johtuminen, säteily ja virtaaminen. Opettaminen oli puhdasta nautintoa kuuden tunnin ajan. Suosittelen lämpimästi.

Ohjeistus, moniste ja Excel-taulukon pohja löytyvät koulun sivuilta pedanetistä.

Hauska mittakaavatehtävä

Perjantai-iltapäivän matikantunnille pitää keksiä jotain mukavaa puuhaa. Tänään aiheena oli mittakaava. Perjantain kahdesta kolmeen olevalla tunnilla on koulu jo melkein tyhjä. Olen käyttänyt tilaisuuden hyödykseni ja varannut meille koulun erilaisen oppimisympäristön ns. pehmoluokan.

Onnistunut iltapäivätehtävä alkoi siitä, että teippasin koulun käytävälle kuvan. Oppilasryhmien tehtävänä oli kopioida kuva luokan valkotauluille mittakaavassa 1:5.

image.jpeg

Tunti meni mukavasti mittaillessa. Oppilaat käyttivät eri strategioita. Joku piirsi mallikuvan toisesta kerroksesta tähyilemällä, suurin osa juoksi mittanauhan kanssa käytävään ja takaisin. Työ oli sopivan haastava ja piti otteessaan koko tunnin.

Hienoja pupuja! Puolueeton tuomari valitsi tiukan kisan voittajaksi näistä oikeanpuoleisen.