$ijoituskilpailu

Säännöt:

Opettaja sijoittaa Startup –yritykseenne euron. Tarkoituksena on tehdä tulevan 1,5 vuoden aikana hyviä sijoituksia ja laittaa euro poikimaan. Mahdollinen voitto käytetään koko matematiikanryhmän jäätelöihin keväällä 2019.

Jokainen ryhmä palauttaa kaiken pääomansa kirjekuoressa jokaisen sijoituskokeilun jälkeen opettajalle. Karttunutta pääomaa voi seurata ryhmän nettisivulta pedanetista.

Käytämme matematiikan ryhmän kanssa vuoden viimeiset tunnit yrittäjyysteeman parissa (laaja-alainen tavoite 6). Nähtäväksi jää, miten hyvin projekti ottaa tuulta siipiensä alle, mutta ainakin tänään suurin osa pääsi vauhtiin. Ehdin käydä hyviä keskusteluja kilpailusta, sijoittamisesta, pääomasta, osingoista, osakkeista, voittoprosentista ja monesta muusta.

Euro on niin pieni pääoma, että sen kanssa alkuun pääseminen on hankalaa. Aikaakaan en halua tähän projektiin liiaksi käytettävän, luokkaretkien varainkeruu on oma lukunsa. Oppilaat keksivät kuitenkin hauskoja ideoita lumenluonnista karkinvälitykseen. Puolessa tunnissa syntyi mm. seuraavia ajatuksia:

”Marjat ovat ilmaisia, joten ostetaan sokeria, keitetään hilloa ja säilötään se kierrätyspurkkeihin. Hillot nimikoidaan koulun opettajien mukaan, joten he eivät kehtaa kieltäytyä ostamasta sitä.”

”Myydään pillimehuja koulun välipalamyyntiä halvemmalla.”

”Myydään vessapaperia, aloitetaan kahdesta rullasta ja lisätään myyntiä pääoman karttuessa.”

”Ostetaan kotoa pulla-ainekset eurolla, leivotaan niistä pullaa ja myydään sitä.”

”Ostetaan kotoa ylimääräiset vanhat pikkuautot, pestään ne ja myydään paketteina edelleen.”

Tein projektia varten ryhmäkohtaisen raporttipohjan puolentoista vuoden varalle:
pdf: sijoituskilpailu
word: sijoituskilpailu

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s