Sanalista kurssin selkärankana

Jäin edellisen blogikirjoitukseni jälkeen miettimään oppikirja-asiaa. Mikä toimisi kurssin selkärankana jos ei oppikirja? Mihin oppikirjaa tarvitaan – tai paremminkin – mihin sitä ei tarvita?

Fysiikan kurssin keskeisimmät opittavat asiat jakautuvat minun mielessäni kolmeen ryhmään:

  1. Käsitteet ja ilmiöt
  2. Laskut
  3. Tutkimuksen tekeminen

Ensimmäiseen ryhmään kuuluu kaikki yksittäisestä faktatiedoista sen tulkintaan saakka. Mikä on taajuuden yksikkö? Mitä on resonanssi? Miksi tähdet tuikkivat yötaivaalla?

Toinen asia eli laskut ovat osa fysiikkaa ja kahdeksikon arvosanaan vaadin niiden hyvää hallintaa perustasolla. Kiitettävän tasolla laskuja pitää osata soveltaa, mutta kurssin voi päästä läpi ilmankin niitä. Tällaiseen johtopäätökseen olen siis minä opetussuunnitelman äärellä päätynyt.

Kolmas kohta eli tutkimuksen tekeminen on fysiikassa aivan keskeinen taito. Monessa tutkimuksessa vaaditaan myös kohtien 1 ja 2 hallintaa.

Kurssi on mielestäni kätevää arvioida tutkmuksen tekemisen ja työselostusten pohjalta, kunhan niiden arviointikriteerit on hyvin mietitty. Arviointia varten ei tarvita kirjan kappaleiden määrittelemää kokonaisuutta.

Oppikirja on perinteisesti muodostanut oppilaalle (ja ehkä opettajallekin) konkreettisimmat tavoitteet. Kurssin oppimistavoitteena on ollut oppikirjan sisältö, päämääränä osata se mahdollisimman kattavasti. Ei kovin inspiroivaa!

Mietin, voiko oppilaalle kirjan kappalenumeroita konkreettisemmin kertoa, mitä kurssin jälkeen pitää osata. Pidän jo monetta kertaa seiskan fysiikkaa niin, että perinteisen kokeen sijasta jokainen tekee kurssin tärkeimmistä sanoista ajatuskartan ja vastaa sen avulla suullisesti siihen liittyviin kysymyksiin.

Tällä kertaa älysin harmitella, etten jakanut oppilaille sanalistaa jo kurssin ensimmäisenä päivänä. Siinä olisi kurssin sisältö koottuna ja sanoja voisi merkkailla sitä mukaa kun ne tulevat tutuiksi.

sanapilvi_7fy_b

Konstruktivistiseen oppimiskäsitykseen sopii loistavasti se, että opiskeltavista sisällöistä luodaan ajatuskartta. Tieto itsessään ei ole merkityksellistä, ellei tiedä mihin se liittyy ja mitä se tarkoittaa. Tämä korostuu nykyajassa, kun lähes kaikki tieto on löydettävissä puhelimelta muutamalla klikkauksella.

Mietin, olisiko jokaisesta kurssista mahdollista kirjoittaa ylös ne käsitteet ja ilmiöt, jotka pitää oppia ja ymmärtää? Tämä olisi kurssin ydinsisältö. Silloin voisi luovuuden ja tiedon soveltamisen kohdistaa tutkimuksen alueelle, ei sellaiseen ”soveltavaan” knoppitietoon kuin tähtien tuikkimiseen. Sanalista voisi olla koko kurssin oppimiskokonaisuuden runkona, oli tulokulma opiskeluun mikä hyvänsä (esim. ilmiö, oppikirja tai projekti).

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s